keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Kalevalan päivä 28.2.

Kalevalan päivä 28. helmikuuta on suomalaisen kulttuurin päivä. Elias Lönnrot kokosi Kalevalan, jota kutsutaan Suomen kansalliseepokseksi. Kalevalan katsotaan kuuluvan koko maailmalle tärkeään kirjalliseen perintöön, maailmankirjallisuuteen. Kalevalan päivä on myös vakiintunut liputuspäivä.
- https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/11/07/kalevalan-paiva-282  
- Testaa tietosi Kalevalasta

lauantai 10. helmikuuta 2018

6B Yrityskylään torstaina 15.2.

6B viettää torstain 15.2. Yrityskylässä Tampereen keskustassa Väinö Linnan aukio 13:ssa.
Otamme koululta mukaan eväspussit. Jos haluaa, voi silti ottaa myös kotoa mukaan jotain pientä evästä.

Tietoa Yrityskylästä löytyy verkosta, esim. https://yrityskyla.fi/  -osoitteesta.
Oppilaiden kanssa on käyty asiaa perusteellisesti läpi parin viikon ajan ja opiskeltu perustietoja yrityksistä ja julkisista palveluista, työn hakemisesta, palkasta, veroista, pankkipalveluista jne.

Ohjelma torstaina on suunniteltu seuraavasti:
Kokoontuminen H-siiven/KAKS10n ulko-ovella klo 8.40 - ei saa myöhästyä!
Bussilla 12 Keskustorille, lähtö Nekalasta klo 8.55.
Perillä Yrityskylässä n. klo 9.20, ohjelma alkaa klo 9.30.
Ohjelmaa Yrityskylässä (työvuorot ja vapaavuorot) klo 9.30 - 14.00.
Paluu bussilla koululle.

Jokainen mukaan lähtevä oppilas sitoutuu asialliseen käytökseen, laadittuun päiväohjelmaan sekä ennalta valmistettuun sisältöön ja Yrityskylän ohjeisiin. 

* * *
Huom! Tiistaina 13.2. kaikki pääsevät kotiin klo 13.15, koska iltapäiväryhmällä menee torstaina normaalia pidempäåän.

maanantai 5. helmikuuta 2018

Kultaa!



Kultaa koulujenvälisissä jääkiekkokisoissa

Norssin jääkiekkojoukkue
(5.-6. luokkien pojat)
voitti Tampereen koulujen
mestaruuden tänään
5.2.2018.

Finaalissa kaatui ennakkosuosikki
Sammon koulu. Joukkueen runkona
olivat KAKSIO 56:n pelaajat.
- Hyvä pojat!